Spy logo text manty green

PK1 SYKSY 2023 (ent. VOK1)

Koulutuksen tiedot

 

Kenelle?

Suomen Parkour ry:n tason 1 valmentaja- ja ohjaajakoulutus valmistaa ohjaajan yksittäisen harjoituksen ja harjoitusjakson toteuttamiseen. Ohjaajakoulutus noudattaa Suomalaisen valmennus- ja ohjaajakoulutuksen (VOK) perusteita. Laajuus 50h.

PK1 koulutukseen osallistuvat toimivat ohjaajina esimerkiksi viikkotunneilla seurojen harrastetoiminnassa. Koulutuksessa käsitellään laadukkaan ohjauskerran suunnittelun ja toteuttamisen kannalta keskeisiä teemoja kuten ohjaustaitoja, taitoharjoittelun perusteita, lajinomaisia opetusmenetelmiä, turvallista harjoittelua, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä fyysisen harjoittelun perusteita.

PK1 on suunnattu ohjaajille, joilla on joko omakohtaisen kokemuksen tai PK Lajitaito/Ohjaamisen alkeet -koulutusten kautta alkeistason osaaminen lajitaidoista ja ohjaamisesta. Mikäli sinulla ei ole parkourtaustaa, suosittelemme käymään ensin PK Lajitaito -koulutuksen. Jos taas sinulla ei ole ohjaamistaustaa muualta, suosittelemme käymään ensin PK Ohjaamisen alkeet -koulutuksen.

Mikäli osallistuminen mietityttää, laita viestiä osoitteeseen kaisla.nurmi@parkour.fi. Mietitään yhdessä, mitkä koulutukset tukisivat parhaiten ohjaajapolkuasi.


Huom! Ilmoittautuminen päättyy 6.10.2023 klo 12.

Koulutuksen järjestää Suomen Parkour ry.

 

Koulutuksen aika ja paikka

Kurssilaiset osallistuvat molemmille lähijaksoille. ADAPT-koulutuksen käyneille hyväksiluetaan ensimmäinen lähijakso.

 

Lähijaksot:

1.Lähijakso 20.-22.10.2023, Turussa


2.Lähijakso 17.-19.11.2023, Kuopiossa

 

Molempien viikonloppujen alustavat koulutusajat:

pe klo18-20, la klo 9-18 ja su klo 9-16

 

Hinta

  • Hinta SPY:n jäsenjärjestöjen ohjaajille: 265 € 
  • ADAPT täydentäjät: 215 € 
  • Hinta henkilöjäsenille: 315 €
  • Hinta ei-jäsenille: 420 €

 

Oppimistehtävät

Lähetämme osallistujille ennakkotehtäviä sähköpostitse. Niistä kerrotaan kouluttajilta tulevassa info-kirjeessä ennen koulutuksen alkamista. Lähijaksojen välissä tehdään etätehtäviä. Tästä kerrotaan lisää lähijaksolla 1.

 

Ruokailu ja majoitus lähiopetuksessa

Koulutuksen ruokailut ovat omakustanteisia. Tarjoamme lattiamajoitusmahdollisuuden parkoursalilla molempina koulutusviikonloppuina.

Osallistujan yhteystiedot
Maksutiedot

Osallistumismaksun maksaja

Ilmoita tähän työnantajasi nimi, mikäli työantajasi maksaa osittain tai kokonaan osallistumismaksusi

Mikäli työnantajasi maksaa osan osallistumaksustasi, erittele työnantajan osuus osallistumismaksusta tähän

Sähköpostiosoite, johon lähetämme laskun

Työnantajan verkkolaskutustiedot, jos työnantaja haluaa verkkolaskun

Lisätiedot

Oletko ADAPT-täydentäjä?

Tarvitsetko lattiamajoitusta viikonlopun aikana?

Alle 18-vuotiaalta huoltajan nimi ja puhelinnumero

Ilmoittautumisen ehdot

Osallistujat eivät ole vakuutettuja järjestäjän puolesta. Jokainen liikkuu omalla vastuullaan koulutuksessa. Olen ymmärtänyt asian.

Toimitus- ja peruutusehdot

Koulutukseen osallistujat eivät ole järjestäjän puolesta vakuutettuja ja osallistuvat omalla vastuullaan. Kouluttajat huolehtivat parhaan kykynsä mukaan, että toiminta ja harjoittelu on turvallista, mutta SPY tai kouluttajat eivät ota juridista vastuuta mahdollisista loukkaantumisista tai tapaturmista. Huolehdithan, että sinulla on voimassa oleva tapaturmavakuutus koulutukseen osallistuessasi.

Koulutuksen järjestäjällä on oikeus perua, siirtää koulutusta myöhempään ajankohtaan tai vaihtaa koulutuksen paikkaa. Perumisen tai siirron syynä voi olla esimerkiksi, että koulutukseen ei ole ilmoittautunut minimiosallistujamäärää. Mahdollisissa muutostilanteissa koulutuksen järjestäjä tiedottaa ilmoittautuneita ja perumistapauksissa perityt osallistumismaksut palautetaan kokonaisuudessaan.

Ilmoittautumisen voi perua ilmaiseksi 21 pv ennen koulutuksen alkua. Jos perut 14-20 pv ennen koulutuksen alkua järjestäjä varaa oikeuden pidättää 75 % osallistumismaksusta ja alle 14 pv ennen koulutuksen alkua tulleista peruutuksista osallistumismaksun kokonaisuudessaan. lmoittautumisen voi siirtää toiselle osallistujalle tai oman osallistumisensa myöhempään koulutuserään ennen ilmoittautumisen takarajaa. Ilmoittautumisen perumisen ja siirtojen takaraja PK1-koulutuksissa on 14 pv ennen koulutuksen alkua. Tämän jälkeen osallistumismaksu tulee maksaa kokonaisuudessaan. Mikäli sairastut juuri ennen koulutusta, lähetä viipymättä viesti sekä kouluttajalle että järjestäjälle (toimisto@parkour.fi). Sairastapauksissa vain lääkärintodistuksella emme lähetä laskua osallistumismaksusta.

Olen lukenut ja hyväksyn toimitus- ja peruutusehdot

Tervetuloa koulutukseen!